
Laulaminen on mielestäni parasta sielunhoitoa, mitä ihminen voi tehdä. Kun esimerkiksi kuoroharjoituksissa keskittyy musiikkiin, muut arjen asiat unohtuvat ja parhaassa tapauksessa mieli siirtyy musiikilliseen flow-tilaan ja voikin olla että arjen väsymys ja uupumus ovat laulamisen jälkeen tipotiessään. Ja hyvässä porukassa laulaminen on usein vielä myös hieman hauskempaa!
Ensimmäinen keikkani Musica Vocalessa oli reilu vuosi sitten ja siitä lähtien minut on voinut melko säännöllisesti nähdä ja kuulla kuoron riveissä. Lietolaisena minun on ollut äärimmäisen helppo osallistua toimintaan, koska matka treeneihin sujuu parissa minuutissa. Kuoro on monipuolinen ja taitava sekä kirsikkana kakun päällä Liedon kirkko on remonttinsa jälkeen todella viihtyisä ja valoisa, harva treenitila on oikeasti näin miellyttävä.
Olen ammatiltani musiikin- ja laulunopettaja ja laulaja ja olen työssäni huomannut miten nykyajan digikulttuuri on tehnyt ihmisistä äänellisesti entistä vetäytyvämpiä. Musiikki ja laulaminen tarjotaan nykyisellään kliinisen virheettöminä ja ylituotettuina äänitteinä, mielestäni jopa ”kuolleena” musiikkina. Arkiset elävän musiikin kokemukset ovat yhä harvemmalla elämässä läsnä. Lapset ja nuoret eivät enää laula, koska kotona ei lauleta yhdessä ja heiltä kysytään liian usein ”haluatko laulaa”? Ihminen harvemmin haluaa tehdä mitään, minkä suhteen on epävarma tai mitä ei koe osaavansa.
Laulamaan oppiminen on keino saada ihminen ”puhkeamaan kukkaan”, kun side ja luottamus omaan ääneen syntyy, lähes jokainen kokee oman persoonallisuudenkin uudistuvan siinä samalla.
Konsertoimme Musica Vocalen kanssa vielä toukokuussa ennen kuoron kesälaitumille siirtymistä. Kevät ja kesä ovat riemullista aikaa niin suomalaisessa runollisessa mielenmaisemassa kuin musiikkiohjelmistossakin. Kevään tuloa odotetaan koko pimeä vuodenaika ja kun se viimein saapuu… Ah, joutsenet, kurjet, kaikki muuttolinnut palaavat! Ne eivät jättäneetkään saapumatta, eivät hyljänneetkään meitä! Hanget ja jäät sulavat ja muuttuvat virtaaviksi puroiksi, kuollut maa alkaa muuttua vehreäksi, kukkien versot kohoavat, riisutut lehtipuut ovat nupuillaan. Ja kohta maisema on täynnä lintujen ääniä ja kevään väriloistoa sekä elämää: Perhosia! Pörriäisiä! Ylioppilaita! Ja sitten taitaakin jo olla kesä? Sitten nautitaan olosta ja elosta ja siitä kaikesta minkä kevät saattoi alulleen. ”Sua lähde kaunis katselen” ja ”Kesäpäivä Kangasalla” soi mielessä, kun kuumuutta paetaan viilentävien vesien äärelle.
Mistä kesä alkaa ja mihin kevät päättyy? Selkeän rajan tekeminen ei onnistu almanakkaa tuijottamalla, ”kuu kiurusta kesään” ei ihan pidä paikkaansa, jos kyseinen bongaus tehdään maaliskuussa. Lapissa juhannuksenakin voi päästä hiihtämään, joten onko silloin vielä kevät?
Olen tullut siihen päätelmään että se on tunne: huomaat kyllä itse, kun oma kesäsi alkaa.
Teemu