lieto

Puhtaasti. Sydämestä. Musica Vocalen logo ja slogan otettiin käyttöön

Kuoromme toimintaan kuuluu aktiivisen musisoinnin lisäksi monenlaista oheistoimintaa.Kuluneena keväänä laulamisen ohella kuoro tilasi itselleen logon sekä otatti itsestään uusia kuvia.Logon on suunnitellut nuori taiteilija Ella Linna.-Olen hyvin iloinen, että Musica Vocale uskoi logon suunnittelun ja tekemisen minulle. Klassinenmusiikki on lähellä omaa sydäntäni ja oli ihanaa, että kuoro, jonka repertuaariin kuuluvia teoksiaon omilla soittolistoillani, pyysi minua …

Puhtaasti. Sydämestä. Musica Vocalen logo ja slogan otettiin käyttöön Lue lisää »

Kuorolainen esittäytyy

Olen laulanut Musica Vocalessa puolitoista vuotta. Musiikkia olen harrastanut lapsuudestani asti; soittanut pianoa ja laulanut satunnaisesti kuoroissa. Sittemmin harrastuksestani tuli ammatti, kun opiskelin kanttoriksi. Pahimpien koronamaininkien jälkeen aloitin Musica Vocalessa, ja siitä olen hyvin onnellinen. Työssäni saan ohjata erilaisia musiikkiryhmiä ja -tilaisuuksia, mutta kuorolaisena saan olla oppijana, osa kuoroa. Musiikin harrastaminen ja erityisesti kuorossa laulaminen on todella …

Kuorolainen esittäytyy Lue lisää »

Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmä 2023

Liedon seurakunnan Musica Vocale -kuoro on Suomen Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmä 2023. Suomen Kirkkomusiikkiliiton hallitus päätti kokouksessaan joulukuussa 2022 nimetä Liedon seurakunnan Musica Vocale -kuoron Kirkkomusiikkiliiton vuoden 2023 musiikkiryhmäksi. Kuoroa johtaa ja sen on perustanut Liedon seurakunnan kanttori Tomi Satomaa. Kuoro aloitti toimintansa alun perin Paraisilla, ja Musica Vocale -nimellä Liedon seurakunnan kuorona kokoonpano on toiminut …

Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmä 2023 Lue lisää »

Joulua kohti Bachin sävelin

Johann Sebastian Bachin jouluoratorio on kuulunut jouluihini yhtä kiinteästi kuin meille kaikille tututperinteiset joululaulut Suomesta ja maailmalta. Sen alkukuoron tunnelma trumpetteineen japatarumpuineen tuo elävästi mieleeni kaikki ne marraskuun loput, jolloin olen aloittanut hiljalleenjoulumusiikkiin siirtymisen syvän syksyisen pimeyden keskellä. Teoshan sisältää kuusi kantaattia ja musiikki koostuu kuoro-osuuksista, evankelistan kertomistaevankeliumitekstien osuuksista, aarioista sekä koraaleista. Tässä konsertissamme on …

Joulua kohti Bachin sävelin Lue lisää »

Kuorolainen esittäytyy

Kuoromme sopraanoääntä laulava Marleena on laulanut Paraisten Vokaaliyhtyeessä ja sittemmin Musica Vocalessa vuodesta 2014 saakka. Musiikkia hän kertoo harrastaneensa aikalailla koko elämänsä ajan, mutta kuorossa hän ei ollut laulanut ennen tätä kuoroa. ”Olen harrastanut joukkueurheilua koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Mielestäni kuoroa voikin verrata ”joukkueeseen”, jossa jokaisella yksilöllä on tärkeä rooli ja kaikki haluavat yhdessä harjoitella …

Kuorolainen esittäytyy Lue lisää »

Joulukonsertteja kohti!

Herkissä joululauluissa, jotka teoksina saattavat olla hyvinkin koruttomia ja yksinkertaisia, valokeilaan nousee kuoronjohtajan taito nostaa esiin jokaisen laulajan herkkyys tulkita laulun sanomaa ja vivahteita. Tästä loistavana esimerkkinä kaikkien tuntema laulu Heinillä härkien kaukalon. Kuoromme tulkitsemia joululauluja pääset kuulemaan tänä jouluna kolmessa eri kirkossa: Littoisten kyläkirkossa 19.12. klo 17.00. Liedon kirkossa 19.12. klo 19.00. Paraisten kirkossa …

Joulukonsertteja kohti! Lue lisää »