Johannes-passion koraalit sitovat teoksen yhteen ja kutsuvat kuulijan sekä esittäjän pysähtymään sen hengellisen sanoman äärelle. Bachin harmonisointi tuo tuttuun virsiperinteeseen uusia sävyjä, jotka heijastelevat passiodraaman tunnevaihteluja.
Kun laulaa J.S. Bachin Johannes-passiota, huomaa, miten koraalit rytmittävät teosta. Ne ovat musiikillisia pysähdyspaikkoja, jotka sitovat passiodraaman yhteen. Koraalit perustuvat luterilaiseen virsiperinteeseen, joten niiden melodiat voivat tuntua tutuilta. Ne ovat sävelmiä, joita on laulettu jo vuosisatojen ajan.
Koraalit eivät ole vain kauniita kuoro-osuuksia, vaan niillä on tehtävä hengellisen sanoman välittäjinä. Ne antavat äänen seurakunnalle ja kutsuvat sekä kuulijan että esittäjän miettimään passiotekstin syvempiä merkityksiä. Esimerkiksi teemat armo, syntien sovitus ja uskon luottamus nousevat koraaleissa vahvasti esiin.
Bachin tapa harmonisoida koraalit tekee niistä puhuttelevia ja yksinkertaisilta näyttävät sävelmät saavat uusia sävyjä; joskus valoisia ja lohdullisia, toisinaan tummia ja kipeitä. Koraalit tuovat esiin passiodraaman eri tunnevaiheita ja valmistavat kuulijaa seuraaviin tapahtumiin.
Historiallisesti koraalit juontavat juurensa reformaation ajalta, ja niiden osuus Johannes-passiossa kertoo siitä, miten musiikki ja teologia olivat barokin aikaan vahvasti yhteydessä toisiinsa. Kuorolaiselle ne eivät kuitenkaan ole vain teologisia rakenteita tai historiallisia elementtejä – ne ovat hetkiä, joissa voi pysähtyä hengittämään ja tuntemaan.